maanantai 27. elokuuta 2012

syys urtsi jurvassa 2012

 
Onneksi viikolla tuli splittiasioissa muistutus syys urtsista jurvassa. Päiväkin sattui olemaan vailla suurempia suunnitelmia. Ilma sattui olemaan hyvä, niinpä J.Tapio x 3 lähti 912 possulla paikalle nuuskimaan mitä Urhon ajot on nykyään. Näytti edelleen kivalta. Pikku-ukot oli ihmeissään miksi kaikki tuntee isin...
 
 

Ketsa splidoun kolmella käymisen syyhyn vikoja etsittiin ensin tukkeutuneista suuttimista.
Testi kierroksen jälkeen pimenneistä tulpista, mutta simsalabim äänen perusteella "epäilin" vian olevan poikkinainen keinu, ja ei menny arvaus pieleen...

 
ja DWL fe-fe ei meinannu kuvassa pysyä.
 
 
 
 

torstai 16. elokuuta 2012

kadonneen kytkimen metsästys part2&3



Tiistaina Jucca toi reikäsahan ja kytkinvaijerin huoltoluukkuhan se siihen putkahti.
Illan päätteeksi vielä hitsasin irtiolevan putken kiinni. Ja luulin homman olevan siinä.
No eipä ollutkaan. Eilen vaijeri vielä irti ja vaihteiston kyljessä kulkevan putkeen 4 millin
prikkaa, kun säätö ei riittänyt. Ei auttanu sekään pakki rutisee edelleen, muuten ehkä jo oliskin kytkin. Timppa tuli tallille, kahteen pekkaan olikin helpompi tutkia mitä tapahtuu kytkin haarukassa.
Liike ei riittänyt vieläkään. Huomattiin koko vaijeriputken tuen olevan irti edestä. vaijeri irti ja ketjulla ja kangen avulla tarkastettiin irrottaako kytkin ilman vaijeria. Irrottihan se.  Vaijeriputken tuen hitsaus ja 3 prikkaa lisää kuoreen. Nyt on mutka kunnossa, eikä pakkikaan rutise. Seuraavalla kerralla kokoominen ja testilenkki. Ei mikään rutiini kytkin remppa ollu tämä....

tiistai 7. elokuuta 2012

kadonneen kytkimen metsästys...

Tierpin reissulla tukholmassa kadonneen kytkimen metsästys alkoi.
Jimppu&Jesse halus tulla mukaan. No ilman kytkintä tallille. Ovaali pukeille ja rengasta irrottamaan.




Ei korjaantunu säätämällä, siispä irtoperä pois ja pannua irrottamaan...


Olin sittenloppusäädöllä saanu painelaakerin tarraaman asetelmaan kiinni.
Uusi laakeri oli hyllyssä. Sen asennus. Pannu takas ja kokeilemaan. eipäs korjaantunutkaan.
Oletus vaijerin olevan säikella ja menemässä poikki tuli mieleen.
no ei ollut sekään vikana. Kytkinvaijerin putki oli etupäästä irti. Kun kytkintä siis polkee liikkuu ensin putki ja sitten vaijeri ja lopullinen liike kytkin haarukassa ei riitä. Nyt pitkään juteltu huoltoluukku apparin puolelle polkimien kohtaan sai riittävän impulssin. Siitä homma jatkuu ens kerralla. Toivottavasti oon oikeassa. Vielä ei talviauton hommaaminen tule kysymykseen...

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Bug Run Classic #2

Bug Run Classic #2 ei ollut pettymys päinvastoin.
Muutama kähmänen puhelimella otettu räpsy.



barni pritzeni. Äh tommonen oli tallin nurkassa, paitsi vihree.
Ja tämä oli just siinä virassa, johon vihreki olis pitäny valjastaa.

Low Light avo on aina kiva. (LL1)

1302 bajassa hienompi takapää, kun yleensä näissä.

50-mallinen splitti takana 16" peltivanteet..

Mummaovaali kopiot on aina kivoja

kähmätty muka taksi

ruotsin viimaikkuna versio

wolksrodissa hieno sisusta

takaluukusta erimieltä..

Omakuva

T3 flektillä

Koogee oli kiva 1641 turssipannulla

Livenä paljon hienomman värinen kun kuvassa.

Hienoin viidestä paikalla olleesta Low Light koogeesta oli traileri prinsessa.
(LL2)

Ei tämäkään huono ollu, mutta vanteissa astunu nappoon.
17" muka fukki olis saanu jäädä keksimättä.

(LL2 ja LL3)

54 avoolissa judsoni


kähmäkoogeessa ansan putki

hienoin neljästä kuitu speedsteristä. oikeella 356/912 pannulla.
Kaahaili parkkiksella kun reikäpää. Ikävä kyllä.


Tässä oli tuuri mukana 10,5s vauhtia 200km/h ja 180° pyöräytys heti kennojen jälkeen.
Ukko ehjä biili ei niinkään. Onneksi pysyi pyörillään.


(LL 4)

lisää kuitua

Töpöhäntä puskurin huomasin vasta kuvassa.
ja (LL5)


laivalla joku jutteli ilmeisesti keulineensa...