maanantai 10. huhtikuuta 2023

2023 acs reissun kuvia

Kiva patina doppe

mopereita oli paljo


tää oli ehkä paras biili mun mielestä






Trumppa vois olla hyvä

pätmänin tsubu oli ajelulla


Takapihalla oli vaikka mitä, mut tajuttiin ihan liian myöhään et seki olis pitäny ehtiä kiertää. Oltiin junalla matkassa, niin ei mahkuja mennä enää kattoon, ikkunasta yhen räpsyn otin

 

tiistai 4. huhtikuuta 2023

paksutolppaa ja splittia luuraamassa



Tämä livenä pitkästä aikaa. Vuonna 1990 oli kolmen splitin nippu ylistarossa yhden talon pihassa. Sneegyn mumma sen meille kertoi. Käytiin kattomassa, ja siitä retketsä on monet jutut jääny mieleen. Biilit ei ollu missään nimessä myynnissä. Olipa yhden konehuoneen naapurin mukava poika käyny jopa polttamassa. Erikoista oli , että 30 vuotta tuon jälkeen yhtä akkiä nämä olikin ostettu. Härmän suuntaan siirtyi silloin. Huonoin lähti keskieurooppaan. Sininen alkaa olla valmis ja siitä tuli hienompi kun uutena. Tähän punaiseen oli osaa ostettu jo melko paljon, mutta lähti sitten myyntiin. Ostaja oli sama jonka luona pari vuotta sitten käytiin myös paria splittiä luuraamassa. Toinen niistä valmistu ja toinen lähti projektina viroon. Pienet on piirit. Tämä on 1951 vaikka ei olekkaan reumaluukkuja. Tais olla tammikuun biili. Alusta valmis kynnykset soviteltu. Seuraavaksi ovet, että saa oviaukot paikalleen. Jne kova homma, mutta ompahan puuhaa. Ja ei näitä punaisia liiaksi ole.












Samalla romustelurundilla käytiin tutkimassa 64 seeblau paksutolppa.
RHD kuplaan lähinnä varaosakoppa etsinnässä. Liian hyvä siihen hommaan.
Tästä sais makeen bajan tai chopatun tehtyä. Miksei lookkerin tai orkkiksenkin.
No aika näyttää mitä tapahtuu.



 

torstai 18. elokuuta 2022

split oval porsche

Vuoden verran kummitellut kaatopaikka splitti käytiin tarkistamassa. Runkopalkki oli toisessa paikassa puhallettuna ja maalattuna.

Kori oli kyllä niin rajussa kunnossa, että tästä kun auton tekee ei alkuperäusestä korista jää kyllä paljon kerrottavaa jäljelle

Ja samassa paikassa oli ovaalikin, jossa ei kyllä ehjää palaa ollut myöskään

Takalasin kohtaa oli yritetty irti peltisaksilla. Kovaa touhua


Ja Timpan spyderi on valmis. Tuli kyllä ylihieno



 

meinas osua tämä, mutta mystinen katoaminen tapahtu.





 

torstai 5. marraskuuta 2020

Talven 2020 projektia etsimässä

Hiljaista on projekti uusien suhteen ollut pitkään.
Mankun 65 saatiin kesällä ajoon, niinkuin suunniteltiin.
Talvella tehty pv suitsa projekti oli valmis. Sitten löytyi valkoinen -60 fläkä ja PV meni myyntiin.
Tuota -60 mallista lähdettiin jo hakemaankin, mutta ei päivänvalossa tuntunut olevan pyydetyn hinnan kunnossa ja eka kerta tyhjällä trailerilla kotiin.


No mitäs muita on tarjolla. Käytiin tarkistamassa 20 vuotta tiedossa ollut splitti.
Ja nyt saatiin sille hintakin selville. Ei tätäkään otettu.

Sitten käytiin tarkistamassa missä kunnossa on vanha ahvenanmaan kilpuri.
Tätä en ole nähnytkään kolmeenkymmeneen vuoteen. Kelpo aihio, mutta ei siihen tarkoitukseen mitä ollaan etsimässä.


Samassa pihassa oli splitin katto. Tämä oli valitettavasti jo myyty.
Olisi sopinut suunnitelmaan.



Saman värinen kun mun umppari oli teknisesti jo valmis.
Omaan umppariin väri kyllä vaihtuu. Näitä on Vaasassa jo kaksi.


Niinpä päädyttiin jatkamaan 67:n kanssa. Seuraavan projektin etsimisellä kun ei ole kiire .
Tämän jälkeenkin on umppari ja ovaali jonossa. Ja onhan noissa kilvissä olevissakin puuhaa jos siltä tuntuu, ettei tekemistö keksi.

torstai 17. tammikuuta 2019

ReedGreen 313 jatkuu

Fiiliksenhaku reisulla. Pohjalevy jarrujen teko vaiheessa. Korissa enää katon ratkaisu tekemättä. Ja potkupellin alapää askartelematta. 111 päivää vappuun. Ei tuu kiire.